Kuvakirja vai kuva-DVD?
07/04/11 15:08

Kuvakirja vai kuva-DVD? Siinäpä pulma, vai onko?
Monet tykkäävät katsella kuvakirjoja, ja toisille TV:stä tuleva ohjema on mieluisampi. No, jokaisella on omat mieltymyksensä, mutta digikamera-aikana kuvia vain tulee otettua runsaasti, joten niiden katseleminen saattaa jäädä sinne tietokoneen tai kameran muistikortin kätköihin. En kyllä luottaisi siihen, että kuvat ovat turvassa noilla tallennuvälineillä, ja niiden katselukin on hyvin usein tihrustelua pienellä porukalla pienestä kameran monitorista.
Valokuvalaboratoriot ovat alkaneet markkinoimaan valokuvakirjoja, joita voi itse koostaa omista digikuvista netistä saatavalla ilmaisohjelmalla, ja lähettää sitten painettavaksi netin kautta. Kuvakirjan laatiminen itse ei ole kovin vaikeaa, mutta aikaa vievää puuhaa se on. Lisäksi sivujen määrä saattaa rajoittaa kirjaan haluttavien kuvien määrää. Kuvakirja on hyvä lahja ja muistoesine, mutta kustannuksia sille tulee melkoisesti sivujen ja kopioiden määrästä riippuen. Kirjan laatimiseen käytettyä aikaa ei tietenkään lasketa kustannuksiksi.
Vaihtoehto kuvakirjalle on multimedialla toteutettu kuva-DVD, johon mahtuu kuvia pilvin pimein, ja jota voidaan höystää myös musiikilla ja videoilla. Kuva-DVD:n monistaminen on huomattavasti edullisempaa kuin kuvakirjan, ja sen katseluun voi osallistua koko perhe ja ystäväpiiri yhtä aikaa. Esitys tapahtuu omassa ”kotiteatterissa” DVD-soittimen ja TV:n kautta.
Katso lisätietoja ”Valokuvat -> DVD” sivulta!
Uudet kotisivut
06/04/11 20:52

Olemme uusineet kotisivumme 26 -vuotisen toimintamme kunniaksi, ja toivomme, että ne palvelevat entistä paremmin asiakkaitamme. Olemme pyrkineet esittämään palvelumme mahdollisimman selkeästi, mutta toivomme tietysti palautetta, miten olemme asiassa onnistuneet. Kuvapankkimme on vielä vaiheessa, mutta uskomme asian korjaantuvan tämän kevään aikana. Silloin pääsette tutustumaan näyttävään kuvavalikoimaamme, joka toivon mukaan kiinnostaa kuvien suurkuluttajia.
Terkuin Kimmo